Puuterilunta ja kamuja

Lauantai 30.1.2010 klo 9:00 - Sulo

Huomenta, kamut!

Herätettiin mutsi kahta minuuttia vaille seitsemän eli normiaikaan. Kumma, miten meillä toimii tuo sisäinen kello niin tarkasti! Saimme heti vesikipot eteen - tuoretta vettä sen olla pitää - ja kalkkunasiivut suihin. Mulla on se ihmeellinen rae aina seassa, en tajuu...

Sitten ulos! Hengailtiin 45 minuuttia raikaassa talviaamussa. Lumi on nyt sellaista upeaa puuterilunta, kevyttä kuin ilma. Oli tosi kivaa juoksennella auraamattomilla kaduilla ja hyppiä lumikasoihin. Tehtiin pari koiraenkeliäkin. Sitten vastaan tuli Lauri! Kalle oli unohtanut jo kaunansa ja riehui villin Lauri-pojan kanssa kuin viimeistä päivää. Mutsin piti irrottaa Kalle hihnasta, kun menivät niin solmuun. Meitsi vähän yritti tervehtiä Latea, mutta kyllä se niin on, että mua ei villit tyypit kiehdo. En jaksa riehua! Tykkään rauhallisemmista kavereista, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja nuuhkia sivistyneesti. Kalle hoitakoon suhteet ylivilkaisiin kamuihin!

Laurin jatkaessa matkaansa rannan suuntaan jatkui hyvä tuurimme. Joku incognitona kulkeva kamu tuli vastaan - sen iskä ei turhia lörpöttele! Mutta ei se mitään, moikattiin pikaisesti. Sillä oli kiire hajustamaan. Mutta ei hätää - edessä näkyi jo seuraava kamu!!! Tietenkin sieltä riensi morjenstamaan Siiri - siis ADHD-Siiri! Kalle oli onnesta soikeena! Taas hihna velipojalta irti ja voi jummi, että ne kaksi jaksoivat! Siiri on pieni villakoiratyttö, yhtä musta kuin Kalle. Eihän niitä erottanut toisistaan, kun mustana kasana kierivät hangessa. Siiri kävi moikkaamassa muakin, mutta tosi pikaisesti. Jätin kersat telmimään keskenään ja jatkoin nuuhkimista ja askelsin mielenosoituksellisesti eteenpäin.

Loppumatka taivallettiin sitten namien voimalla. Oon oppinut, että jos mutsi antaa namin houkutellakseen kävelemään, kannattaa aina namin jälkeen stopata täysin. Jatkaa matkaa vasta, kun seuraava nami on kädessä. Hehehe! Mä oon loistava kouluttaja!

Nyt väsyttää.... Pakko ottaa makeat varhaispäikkärit. Koiranelämää!