Syysmasis

Torstai 2.9.2010 klo 18:08 - Sulo

Hau uu u

Monta päivää on kulunut koisatessa

Univirsiä veisatessa

Aatokset kaukana, olo hylätty

Liian vähän pekemiestä halattu

Syysflunssa voimia riipii

Veljeksillä ei oo siipii

Keuhko vinkuu tuhatta ja sataa

Ei maistu, vaikka tarjottais herkkupataa

Illansuussa näin oravan puussa

Isossa männyssä käpynen suussa

Kysyin: "eikö pelota korkealla siellä?"

Kurre lausui: "on kiire suuri"

"Ruokaa kerään otsa hiellä"

"En ehdi maisemia ihastella juuri"

Ja pekepoika yksin siestaa vetää

Onneks sentään veli vieressä lepää

Ripuli

Tiistai 31.8.2010 klo 9:02 - Sulo

Mitä kamut?

Ei oo elämä herkkuu, tai siis on - liikaakin. Mutsi on ollu sairas koko viikonlopun ja alkuviikon. Eli siis on ollu kotona meidän kanssa (jee), mutta ei oo viihdyttänyt vaateistamme huolimatta. Kalle pomppi eilen sohvaa vasten monen monta kertaa ja yritti saada mutsin sieltä ylös - ei onnannu. Sitten meitsi kokeili "HAU!"-tekniikkaa - ilman menestystä. Ainoa ilomme on siis ollut mutsin meille nakkaamat luut. Ja voi pojat, kuinka me ollaankin niitä järsitty! Siis niin paljon, että ollaan monta päivää kärsitty ripulista.

Ripuli, tuo miehen elämän pirullinen ikiseuralainen. No, löysä kakka tää on vaan, ei sellanen pörröpebaräjähtää-hommeli.

Kuten jutun juuresta huomaatte, elämä jatkuu tylsänä ja vielä tylsempänä. Rapsaan heti, kun jotain kivaa tapahtuu! Moikka ja HAU!

Rohkea rokan syö!

Lauantai 28.8.2010 klo 16:12 - Sulo

HAUUUUUUUUUUUUUUU!

Elämä hymyilee ja maistuu herkulle! Meitsi kohtasi kuolettavan jännittävän tilanteen ja selvisi hengissä.

Lenkillä tavattiin vaalea likka, Dina. Mimmi oli aikas jees, mutta vähän mua jännitti...oli jotenkin outo fiilis kohdata daami pitkästä aikaa. Jotenkin herkistyin. Sitten joukkoon pelmahti pari koirahullua pikkutyttöä ja yritin esittää urheaa Dinan edessä, vaikka lapset ovatkin aika "jännittäviä". 

Kun jatkoimme matkaa, tunsin elämänilon syöksähtävän kroppaani ja askel oli kevyempi kuin koskaan! Kirmasin onnesta sekaisin kotiin asti, vaikka normaalisti meitsi vaatii kantamista loppumatkasta. Siis miten rohkea olinkaan! Miten urhea! Miten pelottava! Pari kertaa sutaisin takajaloilla maatakin, silkasta miehenä elämisen riemusta!

Kiireinen viikko

Torstai 26.8.2010 klo 19:07 - Sulo

Niin. Ihmisten kiireinen viikko = lemmikin tylsä viikko.

Onneksi sentään ollaan saatu herkkuja: kuivattuja makkaroita eläinkaupan tuliaisina, ydinluukiekkoja järsittäviksi ja nameja kiltistä käytöksestä. Ollaan yritetty hoitaa ihmisten ulkoilutukset normaalin tavan mukaan ja aika pitkälle onnistuttukin.

Iltaisin oon käynyt Runomajassani pihalla, tänään sisustin siirtämällä tyynyn lattialta seinää vasten. Kalle ei mökkiin tule, vaikka ovella käykin välillä vilkuilemassa.

Mitä oliskaan elämä ilman veljeä - tuota elämäni iloista piinaa?! Tunnen runon kielelläni....

Broidi on paras juttu
tällä hetkellä ainoa tuttu
broidilla on musta nuttu
hälle maistuu terveyshuttu

Pesee veli nassuni mun
joskus meitsi takas kielarin antaa
kai se nuolis naamaskin sun
silmissään sydämiä miehisiä kantaa

Elon reitillä veli on luottojätkä
karvainen ja haukkuva ilon pätkä
suussaan roikkuu tikku kuin sätkä
kimppuuni hyökkää painiva kärpäslätkä

Kalle, tässä runo multa sulle
voisitko tänään jättää tyynyni mulle?

Runoilijan maja

Sunnuntai 22.8.2010 klo 16:19 - Sulo

Annoimme pisteet hyvästä yrityksestä ja välttyäksemme siltä draamaesitykseltä, joka seurasi kieltäydyttyämme syömään mutsin "tuntikausia" hauduttamaa ohralihakakkapataa, päätimme maistella tätä ns. englantilaista aamiaista.

Tässä näette, kuinka todella yritän nautiskella voissa paistetusta luomufileestä - vaikka kaikki vaistoni huutavat pekonin ja verimakkaran perään! Veli tarkkailee mielipidettäni ennen kuin uskaltaa itse maistella.

Kasvava nuori mies lopulta joutuu hyväksymään karun aamiaisen. Ennen tätä mutsi oli todella hävyttömästi yrittänyt tarjoilla meille mahapullia ja sen jälkeen maksamakkaralla hierottuja lihasuikaleita. Haloo, arkiruokaa! VIIKONLOPPUNA!

No, nälkään ei tarvinnut kupsahtaa, mutta laatustandardit jäivät täyttämättä!

Illalliseksi nautimme keitettyä sydäntä, erikoisherkkuani! Aluksi Kallea ei ollenkaan huvittanut ruokailla, mutta nähtyään meitsin vetelevän ilolla lautasta tyhjäksi ja mutsin täyttävän santsiannoksia, tuli broidinkin leukaluihin vauhtia - kateus on veljeyden kantava voima!

Viikonlopun erikoisin juttu on ehdottomasti meidän uusi yksiömme. Päätin kutsua sitä Runoilijatuvaksi ja oletan, ettei Kalle valtaa tuota aarnimetsien valloitajan mökkiäni! Aluksi mökki oli sijoitettu pihallemme, siis nurmikolle, koivun juurelle. Jotenkin sijainnin aura ei ollut suotuisa, mökin tunnelma oli epäkutsuva.

Mutsi sai siirrettyä Runoilijatuvan pois satumetsämme (Reiska, meilläkin on mini-sellainen!) terassille ja heti tuli positiiviset vibat! Toki meidän piti tyypata siirtovaiheessa monet kohdat pihasta, mutta terassilla olo on niin turvallinen ja kotoisa.