Päikkärikuvia

Maanantai 8.2.2010 klo 10:14 - Sulo

Okei, myönnän...oon ollut pari päivää aikas väsynyt. Ehkä talviflunssaa pukkaa tai jotain. Rakastan unilutkutusta, Nasu on siihen paras, mutta joskus tarvii vaihtelua.

10 000 plus!

Sunnuntai 7.2.2010 klo 20:18 - Sulo ja Kalle

Kamut, JEEE! ja KIITOS! Viikonlopun aikana ylitty 10 000:n maaginen raja - en olis ikinä uskonut, että musta tulee kuuluisa! Tosi nasta fiilis valtasi kropan ja sen kunniaksi otin pitkät nokoset ja söin vähän sushia. Kalle ei oo oksentanut pariin päivään, eli valoisalta näyttää silläkin saralla. Kohta pitää lähteä ulkoiluttamaan mutsia räntäsateeseen - kaikkea sitä itseään kunnioittava eläin joutuukiin tekemään mutsinsa eteen. Mutta nyt - ylätassu, kamut! Ja iso kiitos!

Ollaan nykyään kuin mantteli ja häntä, tai maksamakkara ja kieli eli siis tosi läheisiä. Vaikeehan sitä on myöntää, mutta olis laiffi aika tylsää ilman omaa veljeä!

 

Viikkoraportti

Perjantai 5.2.2010 klo 11:15 - Sulo

Aikamoinen viikko! Mummi on tosi sairas ja sen takia me ollaan jouduttu olemaan Kallen kanssa kaksistaan tosi paljon. Aika tylsää! Mutta tylsempää olis, jos ei olisi omaa veikkaa! Meidän huvit ovat:

• nukkuminen
• kölliminen vierekkäin
• kulkusten pesu
• napsujen syöminen
• painiminen
• telttailu
• ovella kyttäys

Helmikuu!

Maanantai 1.2.2010 klo 10:45 - Sulo

Heippa kaverit!

Aamukävelyllä pohdiskelin asioita. Käveltiin ensin kortteli ympäri, esteettisesti tylsä reitti, mutta tuoksumaailmaaltaan kaikista parasta kommunikointiympäristöä. Haistelin varmaan viidettoista viestit ja jätin pari vastaustakin. Kalle päätti sivaltaa juoksussa pökäleetkin, vaikkei meillä ollut edes kiire. Kun kortteli oli kierretty ja aikaa kulunut noin 20 minuuttia, ohjasin joukkiomme rantaan. Olisin halunnut suoraan sinne, mutta kauhakuormaaja oli meidän pihalla oven ja rannan välissä, piti siis kiertää korttelisilmukka - ja mutsi varmaan kuvitteli, että tultais kotiin takapihan kautta, eikä käytäis rannassa. Ha ha ha ha! Sallikaa mun naurahtaa!

Rannassa aloitin pohtimisen. Kalle kulki 15 metriä edellä ja hääräsi "kiireisenä", kuten aina. Meitsi istahteli, tuijotteli sinistä taivaanrantaa ja jäätä, runo poikineen pääsi ilmoille. Tuntui mukavalta! Mutsi antoi mun edetä rauhassa, vaikka sen mielestä "eteneminen" ei kuvastanut ollenkaan mun istuskelua. Lopulta maiseman ihailuni palkittiin - namilla! Mutsi siis alkoi huutamaan, että NAMIA NAMIA ja taputteli taskuaan. Tietenkin hölkytin hissukseen karkille. Otin namusen jauhettavaksi, istahdin ja jatkoin pohdiskelua samalla namusta pureskellen. Kalle vetää karkin suoraan kurkusta alas, vauhdissa. Mä haluan nauttia, pysähtyä ja pureskella.

Mutsi käveli taas eteenpäin, Kallen kiskoessa muka kiireisenä. Meitsi istui kuin mietiskelevä Buddha Koiranen ja sain kuin sainkin takamukseni painamaan vähintään kuusikymmentä kiloa. Taas kutsuttiin namille. Näin edettiin rantareitti talomme kohdalle. Hip hei! Kuka väittää, ettei mietiskelyllä muka saavuteta hyviä tuloksia. Pitkä ulkoilu JA namuja! Kalle, bow down - sulttaani rulettaa!

Puuterilunta ja kamuja

Lauantai 30.1.2010 klo 9:00 - Sulo

Huomenta, kamut!

Herätettiin mutsi kahta minuuttia vaille seitsemän eli normiaikaan. Kumma, miten meillä toimii tuo sisäinen kello niin tarkasti! Saimme heti vesikipot eteen - tuoretta vettä sen olla pitää - ja kalkkunasiivut suihin. Mulla on se ihmeellinen rae aina seassa, en tajuu...

Sitten ulos! Hengailtiin 45 minuuttia raikaassa talviaamussa. Lumi on nyt sellaista upeaa puuterilunta, kevyttä kuin ilma. Oli tosi kivaa juoksennella auraamattomilla kaduilla ja hyppiä lumikasoihin. Tehtiin pari koiraenkeliäkin. Sitten vastaan tuli Lauri! Kalle oli unohtanut jo kaunansa ja riehui villin Lauri-pojan kanssa kuin viimeistä päivää. Mutsin piti irrottaa Kalle hihnasta, kun menivät niin solmuun. Meitsi vähän yritti tervehtiä Latea, mutta kyllä se niin on, että mua ei villit tyypit kiehdo. En jaksa riehua! Tykkään rauhallisemmista kavereista, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja nuuhkia sivistyneesti. Kalle hoitakoon suhteet ylivilkaisiin kamuihin!

Laurin jatkaessa matkaansa rannan suuntaan jatkui hyvä tuurimme. Joku incognitona kulkeva kamu tuli vastaan - sen iskä ei turhia lörpöttele! Mutta ei se mitään, moikattiin pikaisesti. Sillä oli kiire hajustamaan. Mutta ei hätää - edessä näkyi jo seuraava kamu!!! Tietenkin sieltä riensi morjenstamaan Siiri - siis ADHD-Siiri! Kalle oli onnesta soikeena! Taas hihna velipojalta irti ja voi jummi, että ne kaksi jaksoivat! Siiri on pieni villakoiratyttö, yhtä musta kuin Kalle. Eihän niitä erottanut toisistaan, kun mustana kasana kierivät hangessa. Siiri kävi moikkaamassa muakin, mutta tosi pikaisesti. Jätin kersat telmimään keskenään ja jatkoin nuuhkimista ja askelsin mielenosoituksellisesti eteenpäin.

Loppumatka taivallettiin sitten namien voimalla. Oon oppinut, että jos mutsi antaa namin houkutellakseen kävelemään, kannattaa aina namin jälkeen stopata täysin. Jatkaa matkaa vasta, kun seuraava nami on kädessä. Hehehe! Mä oon loistava kouluttaja!

Nyt väsyttää.... Pakko ottaa makeat varhaispäikkärit. Koiranelämää!